Lapin jenkka
Jo vain tuntee, ken Lappiin on kulkeutunut,
mitä aiemmin ollut on vailla,
portti kaupungin kunhan on sulkeutunut
tenho outo on pohjolan mailla.
Siellä lompolo kirkkaana kiiltää,
siellä tunturi pilviä viiltää.
Se on sellainen seutu ja sellainen maa
jota ei voi unhoittaa.
Revontulta sen taivaalla lamppuina on
kun on talvi ja päivä on yötä,
kun on kaira taas jalkaisin kulkematon
kun on nietosta nietosten myötä,
Riekon jalka kun jättävi merkin,
sitä jäljennä ei käsi herkin.
Se on sellainen seutu ja sellainen maa
jota ei voi unhoittaa.
Sävel hento ei milloinkaan viihtyä voi
siellä missä on tunturit tummat,
koski pauhaa ja korpien kuuset ne soi
omat sinfoniansa niin kummat.
Suden joiku on konsertti siellä,
missä frakki on varmasti tiellä.
Se on sellainen seutu ja sellainen maa
jota ei voi unhoittaa.
Se on keltaisen kullan ja vihreän maa
Se on toiveitten kehto ja hauta:
Jätkä jäntevä palkkansa voimalla saa
mutta heikkoa luonto ei auta.
Seillä katsotaan mies eikä nuttu,
reilu jätkä on kaikille tuttu.
Se on sellainen seutu ja sellainen maa
jota ei voi unhoittaa.
Kulkuri ja joutsen
Oon kulkuriksi syntynyt mä vainen
Ja paljain jaloin kierrän maailmaa.
Näin kerran unta: joutsen taivahainen
Mun antoi hetken kanssaan taivaltaa.
Näin maat ja metsät, järvet maani armaan,
Sen kaiken sinitaivahalta näin.
Tuuli lauloi laulujaan,
Sadun hohde peitti maan,
Ihanampaa en mä koskaan nähdä saata.
Ja laulun tämän lauloi mulle tuuli:
"On kaikkein kaunein aina oma maa,
Niin moni muuta paremmaksi luuli,
Mut pettymyksen itsellensä saa.
Ei missään taivas sinisemmin loista,
Ei missään hanki hohda kirkkaammin.
Tämä paina sydämees,
Niin on taivas aina sees,
Ja sun taipaleeltas murhe kauas kaikkoo."
Niin päättyi uni, mutta vielä vuotan
Mä kohtaavani kerran joutsenen,
Ja siihen asti unelmiini luotan;
On helppo uneksia ihmisen.
Siks' paljain jaloin onneani etsin,
Ja huolet laulullani haihdutan.
Elämä on ihanaa,
Kun sen oikein oivaltaa
Ja kun lentää siivin valkein niin kuin joutsen.
Juokse sinä humma
Juokse sinä humma kun tuo taivas on niin tumma
Ja taival on pitkänlainen
Eihän se tyttö minun kyytiini tullut
Kun olen poika hurjanlainen
Hummani hei
Hummani hei
Huputiti-hummani hei
Juokse sinä humma, kun tuo taivas on niin tumma
Ja kahden tässä hiljaa mennään
Humma on poijjalla ainoa aarre
Ja sellaista ei ole kellään
Hummani hei
Hummani hei
Huputiti-hummani hei
Juokse sinä humma kun tuo taivas on niin tumma
Ja varjot ne tietäni peittää
Maantieltä hiljaa mun lauluni kuuluu
Ja liinukkaa harjaa heittää
Hummani hei
Hummani hei
Huputiti-hummani hei
Juokse sinä humma kun tuo taivas on niin tumma
Ja tiuku on aisan alla
Voi kuinka pieninä palasina onkaan
Mun leipäni maailmalla
Hummani hei
Hummani hei
Huputiti-hummani hei
Juokse sinä humma kun tuo taivas on niin tumma
Ja metsässä huokaa tuuli
Maantien mutkassa pieni on tölli
Ja siellä on kirsikkahuuli
Hummani hei
Hummani hei
Huputiti-hummani hei
Hummani hei
Hummani hei
Seisahda hummani hei
Reppu ja reissumies
On reppu reissumiehelle kai kaikkein paras tuttu
Mutt' mitä reppu sisältää se onkin eri juttu
Jos kaiken kertois' siitä, ei koskaan aika riitä
Se vaatteelta ja ruualta vain sisältäkin näyttää
Mut reissumiehen reppuahan kai vielä jokin täyttää
Ei nähdä sitä voida, mutta antaa laulun soida
Reppu ja reissumies, siinä varmaan on sellainen pari
Oli kylmä tai vaikkapa vari, niin kumpikin paikkansa ties
Se reppu saattaa sisällänsä pitää muiston armaan
Se kevyeksi repun saa ja valoisaksi harmaan
No silloin päivä paistaa, ja matkanteko maittaa
Mut suru jos on repussa tai ahdistus ja huoli
Niin repun painon lisäystä tulee toinen puoli
Se hiertää hartioissa, on matkan hauskuus poissa
Reppu ja reissumies, siinä varmaan on sellainen pari
Oli kylmä tai vaikkapa vari, niin kumpikin paikkansa ties
On näyltänsä reppu usein vaatimaton aivan
Se silti jakaa reissumiehen ilon tahi vaivan
Se tuntee murhemietteet, ja hauskat ajanvietteet
Se helteen kestää, tuiskun tuntee kuten isäntänsä
Se puolustaja jätkän on ja hänen syyttäjänsä
Ja omantunnon lailla, on kieroutta vailla
Reppu ja reissumies, siinä varmaan on sellainen pari
Oli kylmä tai vaikkapa vari, niin kumpikin paikkansa ties
Päivänsäde ja menninkäinen
Aurinko kun päätti retken,
Siskoistaan jäi jälkeen hetken
Päivänsäde viimeinen.
Hämärä jo maille hiipi.
Päivänsäde kultasiipi
Juuri aikoi lentää eestä sen,
Kun menninkäisen pienen näki vastaan tulevan,
Se juuri oli noussut luolastaan.
Kas, menninkäinen ennen päivänlaskua ei voi
Milloinkaan elää päällä maan.
Katselivat toisiansa
Menninkäinen rinnassansa
Tunsi kummaa leiskuntaa.
Sanoi:"Poltat silmiäni,
Mut en ole eläissäni
Nähnyt mitään yhtä ihanaa!
Ei haittaa vaikka loisteesi mun sokeaksi saa
On pimeässä helppo taivaltaa.
Jää luokseni, niin kotiluolaan
Näytän sulle tien
Ja sinut armaakseni vien!”
Säde vastas:"Peikko kulta,
Pimeys vie hengen multa,
Enkä toivo kuolemaa.
Pois mun täytyy heti mennä,
Ellen kohta valoon lennä,
Niin en hetkeäkään elää saa."
Niin lähti kaunis päivänsäde,
Mutta vieläkin,
Kun menninkäinen yksin tallustaa,
Hän miettii, miksi toinen täällä valon lapsi on,
Ja toinen yötä rakastaa.
Vanhojapoikia viiksekkäitä
Saimaan saaressa pikkuinen torppa,
Istuu portailla Nestori Miikkulainen.
Huuliharppuaan soittaa, ja norppa
Nousee pinnalle pärskähtäen.
Aallon alla se suunnisti soittajan luo,
Sille tuttua tutumpi on sävel tuo.
Laulu kertoo näin mitä on yksin kun jää,
Hyvin hylje sen ymmärtää.
Tanssittu koskaan ei Nestorin häitä,
Maailma houkutti pois morsion.
Vanhojapoikia viiksekkäitä
Mies sekä hylje kumpikin on.
Saimaan saaressa pikkuinen torppa,
Sinne elämän toveri tahtonut ei.
Yksin Nestori jäi kuten norppa,
Myös sen kumppanin kohtalo vei.
Suuri Saimaa mut sata on hylkeitä vaan,
Kohta jäljellä ei ehkä ainuttakaan.
Huuliharppua soittelee Miikkulainen,
Yksi ymmärtää kaipuun sen.
Tanssittu koskaan ei Nestorin häitä,
Maailma houkutti pois morsion.
Vanhojapoikia viiksekkäitä
Mies sekä hylje kumpikin on.
Saimaan saaressa pikkuinen torppa,
Istuu portailla Nestori Miikkulainen.
Lepokivellään iäkäs norppa
Katsoo ystävää ymmärtäen.
Suuri Saimaa mut naista sen rannoilta vaan
Ei näin tuuliseen saareen saa asettumaan.
Kuten norpan, on määrä myös Miikkulaisen
Olla sukunsa viimeinen.
Tanssittu koskaan ei Nestorin häitä,
Maailma houkutti pois morsion.
Vanhojapoikia viiksekkäitä
Mies sekä hylje kumpikin on.
Matkalla pohjoiseen
Kauheessa kiireessä Kaamasen tiellä
lähteellä Masa joi kauhasta
Sillä sen täytyi taas kapseli niellä
kun vaivasi niin eturauhasta
Matsonni lausui 'on lahonnut kölisi'
ikämiesryhmä tää pirssissä mölisi
Sitten jo mentiin ja penkka vaan pölisi
matkalla pohjoiseen
Mies kun tulee tiettyyn ikään
niin ei sillä pelaa mikään
Sen näkee peilistä, on kaikki eilistä
jo vaan me kimpassa tuumattiin
Kauheat mutkat on Kaamasen tiellä
paljolti liikennepainetta
Nuorgamin Jouni kun myymässä siellä
on kuulua potenssiainetta
Numminen ajoi ja otettiin snapsia
harottiin otsalta harvoja hapsia
Muisteltiin mitenkä tehty on lapsia
matkalla pohjoiseen
Mies kun tulee tiettyyn ikään
niin ei sillä pelaa mikään
Sen näkee naamasta, kun lakkaa saamasta
jo vain me kimpassa tuumattiin
Kauhea kauppa käy Kaamasen tiellä
kohta on poroista puutetta
Ellei se lääkintöhallitus kiellä
pois Jounilta potenssiuutetta
Numminen kehui vaan kuntoa ehoa
sanoen 'ihme jos ei tämä tehoa'
Sarven kun sitoi hän keskelle kehoa
matkalla pohjoiseen
Mies kun tulee tiettyyn ikään
niin ei sillä pelaa mikään
Mut näkee Masasta, on nyt niin tasasta
jo vain me kimpassa tuumittiin
Mies kun tulee tiettyyn ikään
no, älä ole milläsikään
Nyt päästiin naisista, ja painajaisista
jo vain me kimpassa tuumattiin
Lapin tango
Lapin luonto luo outoa taikaa,
se on kaunis ja vertaamaton.
Rinne tunturin kauaksi hohtaa,
ruska loistossaan kuin satu on.
Lapin muistan ja tunturit jylhät
sekä auringon tuon keskiyön,
metsälampien välkkyvät silmät,
talvi-iltojen tähtien vyön.
Kun kerran matkallain Lapin maahan eksyin,
Ei haihdu rinnastain outo taika tuo.
Mua kutsuu Lappi vain, sen tenho yksin.
Sen muisto mulle aina kaipuutaan luo.
Lapin luonto luo outoa taikaa,
se on kaunis ja vertaamaton.
Rinne tunturin kauaksi hohtaa,
ruska loistossaan kuin satu on
Inarinjärvi
Etäällä pohjan mailla
Hylätty järvi on
Sen nimeä saaret vailla
Ja ranta alaston
Hein' ajalla sen sulaa jää
Kun kesä Lappiin kiirehtää
Mutt' syyskuun yö sen aallot
Taas jälleen jäähdyttää
Kuvastuu vuoret illoin
Sen kalvoon sinervään
Ja lappalainen silloin
Käy kalaa pyytämään
Siel' uipi sorsa suruton
Ja peuralaumat rannall' on
Ja taajat sääskiparvet
Pimentää auringon
Mies Lapin kerran tahtoi
Sen tulla tuntemaan
Kuin syvä olla mahtoi
Tuo järvi Turjanmaan
Köys' katkes, laulu kuultihin:
"Niin syvä on, kuin pitkäkin"
Sen koommin mittaamatta
On pohja Inarin
Oi, järvi Pohjolassa
Sä köyhä-maineinen
Ei toista maailmassa
Oo laistas, poloinen
Siell' lymyss' olet vuoriston
Hylätty, halpa, arvoton
On lyhyet sun kesäs
Ja talves pitkät on
Jätkän humppa
Korkealla kunnahalla hongat huminoi,
Kirves paukkaa, puuta haukkaa pokasaha soi.
Jätkät siellä päänsä hiellä leivän saada voi,
Mut huilatessaan unelmoi.
Hei hoi, sä jätkän oma kulta
oi, joi sun lempesi on tulta.
Voi, voi, jos suukon saan mä sulta,
ai, ai, sen kuumeen miehen loi.
Huhtikuussa virransuussa jätkät tekee näin,
Puut hän uittaa tilit kuittaa aina eeltäpäin.
Lauantaina kääntää aina paidan nurinpäin.
Kun kylille käy viheltäin.
Hei hoi, sä jätkän oma kulta
oi, joi sun lempesi on tulta.
Voi, voi, jos suukon saan mä sulta,
ai, ai, sen kuumeen miehen loi.
Jätkän tyttö syömmein syttö. Sorjin päällä maan
Syksyn tullen kai jo sulle kihlat ostetaan.
Sitten näitä meidän häitä viikko tanssitaan
Ja kuorossa näin lauletaan.
Hei hoi, sä jätkän oma kulta
oi, joi sun lempesi on tulta.
Voi, voi, jos suukon saan mä sulta,
ai, ai, sen kuumeen miehen loi.
Hei hoi, sä jätkän oma kulta
oi, joi sun lempesi on tulta.
Voi, voi, jos suukon saan mä sulta,
ai, ai, sen kuumeen miehen loi.
Nocturne
Ruislinnun laulu korvissani
Tähkäpäiden päällä täysi kuu
Kesä-yön on onni omanani
Kaskisavuun laaksot verhouu
En ma iloitse, en sure, huokaa
Mutta metsän tummuus mulle tuokaa
Puunto pilven, johon päivä hukkuu
Siinto vaaran tuulisen, mi nukkuu
Tuoksut vanamon ja varjot veen
Niistä sydämeni laulun teen
Sulle laulan neiti, kesäheinä
Sydämeni suuri hiljaisuus
Uskontoni, soipa säveleinä
Tammenlehvä-seppel vehryt, uus
En ma enää aja virvatulta
Onpa kädessäni onnen kulta
Pienentyy mun ympär' elon piiri
Aika seisoo, nukkuu tuuliviiri
Edessäni hämäräinen tie
Tuntemattomahan tupaan vie
Kulkurin iltatähti
Ei kotini ovi ees narahtanut
Poika kun maailmalle lähti
Synkkänä poikaa se tuijotti vain
Yksi vain kirkasti taivallustain
Kulkurin iltatähti, kulkurin iltatähti
Ei taattoni neuvojaan tarjonnutkaan
Poika kun maailmalle lähti
Moitetta matkaani neuvoksi sain
Yksi ei moittinut ymmärsi vain
Kulkurin iltatähti, kulkurin iltatähti
Ei äitini evästä antanut, ei
Poika kun maailmalle lähti
Kieltävän katseen vain evääksi sain
Yksi ei kieltänyt, armahti vain
Kulkurin iltatähti, kulkurin iltatähti
Ei tyttöni huiviaan heiluttanut
Poika kun maailmalle lähti
Syytökset sydämen muistoksi sain
Yksi ei soimannut, syyttänyt lain
Kulkurin iltatähti, kulkurin iltatähti
Syytökset sydämen muistoksi sain
Yksi ei soimannut, syyttänyt lain
Kulkurin iltatähti, kulkurin iltatähti
Kulkurin iltatähti, kulkurin iltatähti
Kulkurin valssi
Linnoissa kreivien häät vietetään on morsiammella kruunattu pää.
Siel viihdyn suo viini ja shamppanja vaan, sydän kylmä voi olla kuin jää.
Siks mieluummin maantiellä tanssin, kun metsien humina se soi.
Tuon kultaisen kulkurin valssin tule kanssani tyttö ohoi!
Linnojen kruunut ne valoa luo ja kristallit kimmaltelee.
Ei liikuta kulkuria laisinkaan tuo kun armaansa kans astelee.
Hän pistää ain raitilla tanssiks kun metsien humina se soi.
Tuon kultaisen kulkurin valssin, tule kanssani tyttö, ohoi!
Tähtinen taivas ja kuutamo yö tienviittana kulkurin on,
Jos liiaksi matkalla kiristää vyöt niin poikkean taas talohon.
Siel laulan, taas laulan ja tanssin kun metsien humina se soi.
Tuon kultaisen kulkurin valssin, tule kanssani tyttö, ohoi!
Sieltä valitsen armaan mä itselleni, jota salassa lemmin mä vain.
Hän itse ei tietää saa lemmestäni, se on lohtuna kulkiessain.
Nyt muistellen häntä mä tanssin, kun metsien humina se soi.
Tuon kultaisen kulkurin valssin, tule kanssani tyttö, ohoi!
Reissumies ja kissa
On iltamyöhä, taipaleella muuan reissumies,
hän viheltelee kulkeissaan.
Hän mistä tulee, minne menee, taivas yksin ties.
On musta kissa seuranaan.
Mut kylmä alkaa ahdistella miestä hilpeää,
hän kaipaa varmaan kotia ja lieden lämpimää.
On iltamyöhä, taipaleella muuan reissumies,
hän viheltelee kulkeissaan.
Tien laidassa hän näkee mökin pienen, aution,
ja ovi sen on raollaan.
Se turvapaikkaa tietää, siinä kylmän suoja on,
ja reissumies on iloissaan.
Hän kissaansakin kutsuu - mihin mirri häipyi, hei!
mut poissaolo kissan häntä kauan vaivaa ei.
On oma nahka lähinnä ja lämpö tärkeää
kai hiirtä kissa pyydystää!
On liedessä - voi ihme! - pari hiiltä hehkuvaa,
hän takan ääreen hapuilee.
Ei uskalla nyt heikkoon hehkuun edes puhaltaa se
sinälläänkin riittänee.
Hän käsiänsä ojentelee lieden lämpimään,
ja jokin kaunis muisto lämmittävi sydäntään.
Niin tuli aamu, arjen koura utulinnan kaas.
On reissumiehen kylmä taas.
On päällä kylmän tuhan kissa yötään viettänyt,
ja kiilusilmät hehkun loi.
Sen, minkä luuli hiillokseksi, kissa onkin nyt,
kun aamu valon tupaan toi.
Mut reissumies ei moista jouda ajattelemaan,
vaan vihellellen tielle työntyy kissa mukanaan.
Hän mistä tulee, minne menee, taivas yksin ties.
On taipaleella reissumies!
Lapin kesä
Lapissa kaikki kukkii nopeasti
Maa, ruoho, ohra, vaivaiskoivutkin
Tuon usein tuntenut oon raskahasti
Kun katson kansan tämän vaiheisiin
Miks meillä kaikki kaunis tahtoo kuolta
Ja suuri surkastua alhaiseen
Miks meillä niin on monta mielipuolta
Miks vähän käyttäjiä kanteleen
Miks miestä täällä kaikkialla kaatuu
Kuin heinää, miestä, toiveen tosiaan
Miest' aatteen, tunteen miestä, kaikki maatuu
Tai kesken toimiansa katkeaa
Muualla tulta säihkyy harmaahapset
Vanhoissa hehkuu hengen aurinko
Meil' ukkoina jo syntyy sylilapset
Ja nuori mies on hautaan valmis jo
Ja minä itse, miksi näitä mietin?
Se merkki varhaisen on vanhuuden
Miks seuraa käskyä en veren vietin
Vaan kansain kohtaloita huokailen
On vastaus vain yksi Lapin suvi
Sit' aatellessa mieli apeutuu
On lyhyt Lapin linnunlaulu, huvi
Ja kukkain kukoistus, ja riemu muu
Mut pitkä vain on talven valta
Hetken tääl aatteet levähtää, kuin lennostaan
Kun taas ne alkaa aurinkoisen retken
Ja jättävät jo jäisen Lapin maan
Oi valkolinnut vieraat Lapin kesän
Te suuret aatteet, teitä tervehdän
Oi, tänne jääkää, tänne tehden pesän
Jos muutattekin maihin etelän
Oi oppi ottakaatte joutsenista
Ne lähtee syksyin, palaa keväisin
On meidän rannoillamme rauhallista
Ja turvaisa on rinne tunturin
Havisten halki ilman lentäkäätte
Tekoja luokaa, maita valaiskaa
Mut talven poistuneen kun täältä näätte
Mä rukoilen, ma pyydän, palatkaa
Rakovalkealla
On yö ja tähdet taivahalla loistaa välkkyen
Kuu kirkas hohdettaan luo tunturille
On ympärilläin erämaa ja outo hurma sen
On avautunut sydämeni sille
Tää köyhä, karu maa
Mun lumoihinsa saa
On avautunut sydämeni sille
On yö ja rakovalkealla liekkiin tuijotan
Se lämpöänsä Lapin yöhön valaa
Ken suoniinsa on saanut Lapin kuumeen polttavan
Sen mieli tänne lakkaamatta palaa
Tää revontulten maa
Tää kiehtoo, lumoaa
Ja mieli tänne lakkaamatta palaa
On yö ja kohta kiinni painuu silmät raukeat
On havuvuode päällä hangen jäisen
Kuin vartioina tunturien laet aukeat
Ne suojahansa ottaa yksinäisen
Tää jään ja lumen maa
Tää jylhän kaunis maa
Se suojahansa ottaa yksinäisen
Sokeripala
Oi, jos kaunis kultaseni Oisit ruusupuu
Itse sua hoiteleisin eikä kukaan muu
Pitäisin sun akkunalla, että sanois kansa:
"Parhaimmalla paikalla hän pitää rakkaimpansa."
Oi, jos oisit kultaseni Kissanpentu vain
Illoin saisit unen päästä Kiinni polvellain
Silittäisin päätäsi ja sievää nöpönenää
Enkä sua luovuttaisi Kenellekään enää
Oi, jos oisit kultaseni soker'palanen
Pitäisin sun piilossa vain salaa suudellen
Mutta voi, voi surkeutta, voi, voi tätä pulaa
Suudelmista suloisista saattaisit sä sulaa!
Oi, jos oisit kultaseni helmi syvän veen
Hellästi sun sijoittaisin Kultasormukseen
Sormessani hurmaavinta hehkuasi loisit
Yksinäiseen sydämeeni onnentunteen toisit
Pohjolan yö
Pohjolan yö, täynnä on kummaa taikaa.
Tuuli kun jängällä soi. Mailleen kun painuvi koi.
Pohjolan yössä näin, kun olet vierelläin,
lauluja Pohjan yöstä mä laulan, sinulle yksin vain.
Pohjolan kesäyön lempeät tuulet ne laulunsa opetti mulle.
Pohjolan yössä nyt kauneimman lauluni laulelen yksin vain sulle.
Pohjolan taivaskin tummuu, kesäyön aurinko sammuu.
Mutta mun kaipuuni Pohjolan yöhön ei milloinkaan.
Pohjolan yö, täynnä on kummaa taikaa.
Tuulet ja tunturit nuo, jängät ja virtojen vuo,
laulavat laulujaan, kutsuvat Pohjolaan.
Kairoille kauas Pohjolan yöhön kutsuvat kulkemaan.
Pohjolan kesäyön lempeät tuulet ne laulunsa opetti mulle.
Pohjolan yössä nyt kauneimman lauluni laulelen yksin vain sulle.
Pohjolan taivaskin tummuu, kesäyön aurinko sammuu.
Mutta mun kaipuuni Pohjolan yöhön ei milloinkaan.