Salvatore Marchesi
Salvatore Marchesi on jäänyt esiintyvänä taiteilijana ja laulunopettajana historiankirjoituksessa vaimonsa varjoon. Hänen urastaan ja elämästään on jäänyt muistoihin vain pieniä tiedonrippeitä. Edes musiikin tietojätti Grove Music Online ei kerro Marchesista juuri enempää kuin Theodore Baker tekee Marchesin vokaliisien G. Schirmerin painoksessa [1]. Marchesin tytär Blanche kertoo isästään omassa Singer's Pilgrimage -elämänkerrassaan [2], mutta lähinnä tämän luonteesta ja mieleenpainuvista teoista pikkutytön näkökulmasta.
Salvatore Marchesi, oikealta nimeltään Cavaliere (ritari) Salvatore de Castrone, Marchese della Rajata syntyi tammikuun 15. päivänä 1822 Palermossa. Marchesi oli aatelissukua, ja hänen isänsä toimi Sisilian kenraalikuvernöörinä neljän vuoden ajan (toimi myös Sisilian kuningattaren laivueen komentajana). Kunnioituksena veljensä korkeaa poliittista asemaa kohtaan hän alkoi myöhemmin käyttää nimeä Marchesi. Tuohon aikaanhan ei tullut kuuloonkaan, että korkea-arvoisen suvun jäsen ansaitsisi elantonsa niinkin alhaisella tavalla kuin esiintyvänä taiteilijana.
Marchesi liittyi 16–vuotiaana aristokraattiseen sotilasjärjestöön, Napolin kuninkaan vartiokaartiin, josta hän joutui kuitenkin eroamaan vapaamielisten periaatteittensa takia vuonna 1840. Palattuaan Palermoon hän alkoi opiskella filosofiaa ja lakia yliopistossa sekä samanaikaisesti laulua ja sävellystä Pietro Raimondin johdolla.
Vuoteen 1845 mennessä Marchesi oli jo saavuttanut huomattavan aseman musiikkipiireissä. Kun Palermoon perustettiin Akateemista musiikkiyhteisöä, hänet valtuutettiin edustamaan paikallista musiikkiyhdistystä. Vuotta myöhemmin Marchesi matkasi Milanoon, missä jatkoi lauluopintoja Lampertin ja Fontanan johdolla. Politiikka kiehtoi Marchesia, ja hän heittäytyi siihen niin antaumuksella, että hetken perästä hänet karkotettiin Italiasta syynä hänen osallistumisensa vallankumoukselliseen liikkeeseen. Tämä tapahtui vuonna 1848. Marchesi joutui pakenemaan purjelaivassa, pukeutuneena keltaiseen pukuun taskussaan vain sormustin, jota käytti korjatessaan vaatteitaan. Hän eli köyhästi New Yorkissa. Opetti italiaa, kunnes äänensä löydettiin. Näyttämödebyyttinsä hän teki Verdin oopperassa Ernani, Don Carlon roolissa.
Vuonna 1850 epäonnistunut italialaisen oopperan hanke joudutti Marchesin lähtöä Amerikasta. Palattuaan Eurooppaan hän viimeisteli Lontoossa lauluopintonsa Manuel Garcian johdolla. Lontoon päivistä lähtien hän esiintyi konserttilaulajana nimellä Marchesi. Menestys Lontoossa houkutteli hänet tekemään konserttikiertueen Hollannin ja Saksan halki talvella 1851–1852; hän lauloi Leipzigissa, Bremenissä, Hampurissa, Frankfurtissa sekä myös Berliinin, Weimarin, Hannoverin ja Oldenburgin hoveissa saavuttaen kasvavaa mainetta ja suosiota.
Paitsi Marchesin laulu-ura, myös hänen yksityielämänsä kukoisti. Vuonna 1852 hän meni naimisiin Mathilde Graumannin kanssa. Graumanniin Marchesi tutustui Lontoossa, missä tämä saksalainen mezzosopraano oli myös Garcian lauluopissa. Sittemminhän Mathilde Marchesista tuli erittäin tunnettu laulunopettaja.
Pariskunta kiersi seuraavat kaksi vuotta Euroopassa esiintyen oopperoissa ja omissa konserteissaan. Tutuiksi tulivat muun muassa Berliini, Bryssel ja Milano. Marchesin rooleihin Berliinin oopperassa kuuluivat Ernanin Don Carlo, Sevillan parturin Figaro ja Donizettin Lucrezia Borgian Alfonso. Italian Ferrarassa hän oli taas Don Carlon roolissa. Aviopari kiinnitettiin vuonna 1854 opettamaan Wienin konservatorion laululuokkia. Wieniin he jäivät seitsemäksi vuodeksi. Vuonna 1863 Marchesi palasi hetkeksi oopperalavalle. Hän lauloi Leporelloa sekä Faustin Méphistophélèstä (kuva oikealla) sekä italiaksi että englanniksi Lontoossa Her Majesty’s Theatressa. Pariskunta jatkoi konserttikiertueita asuen välillä Pariisissa, kunnes vuonna 1865 heidät kutsuttiin opettajiksi Kölnin konservatorioon.
Oopperalavoille Marchesit eivät enää palanneet. Salvatore kohtasi urallaan niin paljon vaikeuksia ja juonittelua, eikä hän pystynyt vastaamaan epäoikeudenmukaisuuksiin hymyllä. Siispä hän inhon täyttämänä päätti, ettei se kaikki ollut taistelun arvoista. Vuodesta 1869 he jälleen opettivat Wienissä, kunnes lopulta vuonna 1881 asettuivat pysyvästi Pariisiin.
Saksi–Weimar–Eisenachin suurherttua Carl Alexander antoi Marchesille kamarilaulajan arvonimen vuonna 1862, ja Italian kuningas myönsi hänelle Pyhän Maurin ja Pyhän Lasaruksen ritarikunnan kunniamerkin tunnustuksena poliittisesta aktiivisuudesta.
Tytär Blanche muistelmissaan kertoo, kuinka Salvatore ja Mathilde olivat ainutkertaisia italialaisissa buffoduetoissa. Itse Franz Liszt ihaili Salvatorea, ja kiersi hänen kanssaan konserttipianistina. Cosima Wagner kertoikin Blanchelle tämän ollessa ensimmäistä kertaa Bayreuthissa, kuinka hänen isänsä rakasti Salvatorea tavaten sanoa, ettei kukaan laula Händeliä ja Bachia kuten Salvatore Marchesi. Blanche itse muistaa isänsä Erlkönigin, ja kuinka se suorastaan kauhistutti häntä. Blanche ei edes pystynyt olemaan samassa huoneessa, kun isänsä lauloi. Hänen äänessään oli dramaamallista voimaa ja samalla notkeutta, ja hän oli oppinut täydellisen buffotyylin.
Musiikin saralla Marchesi ei tyytynyt vain esiintymään ja opettamaan, vaan myös sävelsi. Hän julkaisi useita ranskan-, saksan- ja italiankielisiä (napolilaisia ja sisilialaisia) laulusävellyksiä, joista esimerkkeinä Pourquoi?, Johanna-Valtz sekä kokoelma Sisilialaisia lauluja. Kuitenkin hänet tunnetaan parhaiten laulun oppimateriaaleistaan. Tämän sivuston käsittelemät Kaksikymmentä vokaliisia sekä Käsikirja laulun opettajille ja oppilaille ovat jääneet jälkipolville muistoksi hänen pitkästä ja loisteliaasta laulutaiteen opettajan urastaan.
Marchesi toimi myös useiden englantilaisten, ranskalaisten, saksalaisten ja italialaisten aikakausijulkaisujen musiikillisena kirjeenvaihtajana. Vuonna 1873 hän julkaisi kirjan Relazione sugli Instrumenti musicali quali erano rappresentati all’Esposizione universale di Vienna nel Giugno kuvauksena tuon vuoden soittimista Wienin maailmannäyttelyssä, jonka palkintolautakunnassa hän toimi. Hän myös käänsi huomattavan määrän ranskan- ja saksankielisiä librettoja italian kielelle. Niistä huomattavimpia ovat Iphigénie, Médéa, Der fliegende Holländer, Tannhäuser ja Lohengrin.
[1] Theodore Bakerin elämänkertateksti Schirmer’s Library of Musical Classics -kirjaston julkaisussa Salvatore Marchesi, Op. 15, Twenty Elementary and Progressive Vocalises,
G.Schirmer, New York/London, 1899.
[2] Blanche Marchesi, Singer's pilgrimage, Richards, London, 1923.