Johdanto

Huhtikuun 22. päivänä 1855 kunnianarvoisa mestarimme, Manuel Garcia [II], esitti Lontoon kuninkaalliselle tiedeyhteisölle ihmisäänen tuottamista käsitteleviä fysiologisia kokeita. Kyseisen vuoden toukokuun 24. päivänä hän piti kiinnostavan luennon samasta aiheesta yhteisön julkisessa kokoontumisessa. Etsiessään käytännöllistä keinoa nähdä kurkkuun Garcia oli keksinyt alkukantaisen instrumentin, josta sittemmin kehittyi varsinainen laryngoskooppi [kurkkupeili]. Kiinnitettyään pienen peilin sankaan hän painoi sitä toisella kädellä vasten pehmeää kitalakea, tarkemmin sanottuna kitakielekkeen päältä. Sitten isompi peili toisessa kädessään hän vangitsi auringon säteet ja suuntasi ne suun sisällä olevaan pieneen peiliin. Tämä peili valaistuna jäljensi kuvan glottiksesta ja siten isommasta peilistä voitiin tarkasti seurata äänihuulten toimitaa äänen tuoton sekä levon aikana. Tieteelisestä vaillinaisuudesta huolimatta suuren laulumestarin tekemät kokeet ja havainnot olivat perustana uudelle patologiselle kurkunpääntautien hoitomenetelmälle ja täyttivät merkittävän palstan ihmisen kehittymisen tarinasta. Kurkkutautioppia voitiin siitedes harjoittaa laajemmalla ja varmemmalla kokeellisella perustalla.

Yrittäessään tutkia äänielimistön mekanismia Manuel Garcian tähtäimenä oli kuitenkin ainoastaan järkevän fysiologisen metodin luominen äänentuottoon ja -kehitykseen taidelaulussa. Aikomuksena oli, jos mahdollista, lopettaa vaarallinen harrastelijoitten sekaantuminen. Harmiksemme täytyy todeta, ettei tämä suurmies saanut nähdä pyrkimyksiensä toteutuvan. Päinvastoin, hänen ihmisäänen kehittämiseksi avaamansa uusi tieteellinen polku joutui empirismin kynsiin; tuhannet epämieluisat toisten asioihin sekaantujat tarrautuivat aiheeseen aiheuttaen sekaannusta ja sen seurauksena hienoimman taidemuodon vääjäämättömän rappeutumisen.

Nykyajan laulunopetusmetodien sekavuudesta

Toinen toistaan erilaisempia, ristiriitaisia ja usein niin huvittavia oppaita äänen tuotosta ja laulumenetelmistä on julkaistu sekä Euroopassa että Amerikassa viimeisen viidenkymmenen vuoden aikana niin lukuisia, että jos edes yksi sadasta näitä kirjoittaneesta nokkelasta kurkkulääkäristä ja oppineesta opettajasta olisi todella löytänyt joitain todellisia ja arvokkaita tieteellisiä periaatteita, joihin tekijät voisivat varmasti luottaa täsmällisen ja järkkymättömän teorian perustana, olisi meillä nykyään ylenmäärin arvostettuja laulajia kumpaakin sukupuolta. Valitettavasti näin ei ole. Voimme päinvastoin väittää, että koska suurin osa laulun professoreista käyttää aikansa tieteellisten tutkimusten parissa, ja koska monet lääkärit kärsivän ihmiskunnan hyväksi tapahtuvan äänielinten sairaalloisten ilmiöiden tutkimisen sijaan haluavat ehdottomasti paljastaa ja selittää ihmisen äänentuoton fyysiset ja fysiologiset periaatteet luullen jokainen keksineensä "viisasten kiven", vallitsee, ei vain täydellinen sekaannus aiheen "laulukulttuuri" ympärillä, vaan myös pula hyvistä (etenkin nais-) laulajista sekä vanhalla että uudella mantereella; samaan aikaan parhaat traditiot laulutaiteessa on muutamaa poikkeusta lukuunottamatta melkein kadonneet.

[...]

Alustava johdatus laulutaiteeseen

Havainnollinen tiivistelmä äänielimistön fysiologiasta ja sen ilmiöistä on erittäin hyödyllinen uusille oppilaille, sillä yleiset opiskelijoiden omaksumat käsitykset ovat täysin järjettömiä. Opettajan täytyy kuitenkin välttää oppilaiden käsityskyvyn ylikuormittamista pitkillä ja monimutkaisilla tutkielmilla, jotka vain aiheuttavat sekaannusta aloittelijan mielessä. On siksi johdonmukaisempaa, että aloittelijat saatuaan yleisen anatomis-fysiologisen käsityksen äänielimistön rakenteesta ja toiminnasta saisivat osoittaa kysymyksensä opettajilleen kohdatessaan vaikeuksia opinnoissaan. Sellaisissa tapauksissa opettajan täytyy kuitenkin esittää selityksensä käytännöllisesti mieluummin kuin teoreettisesti tärkeimpänä asianaanre varmistua, että oppilas ymmärtää täysin opettajaansa. Vain tällä tavalla voi työ olla todella hyödyllistä molemmille osapuolille. Muussa tapauksessa opettaja toimii vain hetken intellektuaalisena moottorina tehden oppilaastaan papukaijan, joka ei koskaan saavuta riippumattomuutta tai omia käsityksiä.

[...]

Näennäistieteelliset metodit äänen käytön harjoittamisessa ja niiden pahat seuraukset

[...]